PIKEERI


-Royal Icing-

Pikeeri on monikäyttöinen kuorrute, joka yksinkertaisimmillaan sisältää kananmunanvalkuaista ja tomusokeria.


Haluan heti tähän alkuun mainita, että pikeeri ei ole sama asia kuin valmis tuubissa oleva sokerikuorrute! Monesti nämä kaksi sekoitetaan keskenään ja joulupiparien koristelu koetaankin lähes hermoja raastavana, koska kaunista jälkeä ei synny. Kaupan valmis kuorrute on koostumukseltaan sellaista, että sillä on vaikea saada tarkkoja yksityiskohtia aikaan eikä se välttämättä edes kuivu. Kannustankin kaikkia valmistamaan pikeerin itse, se on helppoa ja epäonnistumisen mahdollisuus on hyvin pieni.

Oman kokemukseni mukaan suurin osa koristeluvirheistä johtuu liian löysästä kuorrutteesta.

Ensimmäisiä kertoja pikeeriä valmistaessani en tiennyt muusta, kuin että pikeeriin käytetään kananmunanvalkuaisia ja sinne lisätään tomusokeria niin kauan, että seos muistuttaa etäisesti jonkinlaista kuorrutetta.

Kuulostaako tutulta?


Sittemmin olen oppinut, että kananmunien tilalle voi vaihtaa myös joko valkuaisjauheen tai siitä jalostetun marenkijauheen.

..Ja että kyllä se tomusokerikin kannattaa mitata.


Kananmunanvalkuaiset, valkuaisjauhe vai marenkijauhe?


Itse olen kokeillut pikeerin valmistusta kaikilla kolmella ja todennut itselleni kaikkein parhaaksi marenkijauheen. Marenkijauheen tai valkuaisjauheen käyttö on tosi helppoa, siitä ei synny hävikkiä (vrt. kananmunien keltuaiset). Jauheiden säilytys on mielestäni vaivattomampaa.

Valkuaisjauheen haittapuolena on ehdottomasti etova ominaishaju (No, kuvittele miltä tuoksuu kuivattu kananmuna) Valmis pikeeri ei siis juurikaan enää haise, mutta valmistusvaihetta ei voi hyvällä tahdollakaan kuvailla miellyttäväksi. Noin muuten sen käyttö oli varsin mutkatonta, sitä käytetään samaan tapaan kuin marenkijauhetta.

Marenkijauhetta päädyin oikeastaan kokeilemaan puolivahingossa, näin sattumalta paketin lähikaupassa ja  ajattelin, että kokeillaanpa nyt tätäkin. Olen siirtynyt käyttämään pelkästään sitä, koska olen todennut, että marenkijauheesta valmistettu pikeeri kestää kuivuttuaan esimerkiksi maalausta* oikein hyvin. Ja se ei haise! Marenkijauhe on siis samaa tavaraa, kuin valkuaisjauhe, mutta siihen on lisätty mm. sokeria, happamuudensäätöainetta ja maissitärkkelystä.

  • Jos et halua käyttää valkuais- tai marenkijauhetta, niin Suomessa on täysin turvallista käyttää raakoja kananmunia. -Esimerkiksi Yhdysvalloissa pikeeri kuitenkin valmistetaan lähes poikkeuksetta marenkijauheesta, koska siellä raaoissa kananmunissa on riskinä salmonella.


* Pikeerin maalaus ei ole ihan ominta alaani, mutta ainakin valkuaisjauheen ja marenkijauheen välillä näkyi "vedenkestävyydessä" merkittävä ero.

VALMISTUS-VÄRJÄYS-KOOSTUMUS

ENSIN SIIS VALMISTETAAN PIKEERI.



SEURAAVAKSI VÄRJÄTÄÄN.

(jos et halua värjätä, niin voit hypätä tämän yli ja siirtyä suoraan koostumukseen)



LOPUKSI SÄÄDETÄÄN VIELÄ KOOSTUMUS JA PUSSITETAAN.